Mikä Stella Polaris?


Operaatio Stella Polaris on vuonna 1944 tapahtunut salainen mutta näyttävä tiedusteluoperaatio, jonka täyttä historiallista ja poliittista arvoa Suomelle ja Ruotsille sotien jälkeen ei ole vielä täysin tutkittu. Lisää tieteellistä tutkimusta kaivataan tälle saralle.

Lyhyesti voidaan sanoa, että Stella Polaris oli suomalaisen radiotiedustelun evakuointi Suomen maaperältä Ruotsiin kaikessa hiljaisuudessa 23-24 syyskuuta 1944 heti aseleposopimuksen astuttua voimaan. Neuvostoliiton sanelemat ehdot olivat kovat ja sisälsivät muunmuassa vaatimuksen saksalaisten poistamisesta Suomen Lapista mikä johti Lapin sotaan ja siihen, että pakenevat saksalaiset polttivat kaiken asutuksen ja räjäyttivät jokaisen sillan.
 
Tämän lisäksi Neuvostoliitto asetti kovia vaatimuksia koskien Porkkalan -niemimaata, josta tuli neuvostoliittolainen tukikohta moneksi vuodeksi, valtionkoneiston neuvostoystävällisyyttä, sotaoikeudenkäyntejä sekä Suomelle asetettuja valtavia sotakorvausvaatimuksia. Suomalaiset radiotiedustelijat olivat tehneet hyvin läheistä yhteistyötä ruotsalaisten kolleegoidensa kanssa, mutta työskennelleet myös muiden, kuten puolalaisten, virolaisten, saksalaisten, japanilaisten ja jopa brittien kanssa, ja olivat näin ollen hyvin perillä salaisuuksista, joita oltiin vakoiltu venäläisiltä, amerikkalaisilta, ranskalaisilta ja muilta. Salaisuuksien suojeleminen oli elintärkeää ja suomalaiset suoraan hengenvaarassa. Kaiken lisäksi tarkoituksena oli jatkaa toimintaa, mutta Ruotsin maaperältä mahdollisen eksiilihallituksen alaisuudessa ja tukena. Evakuoitujen määrästä on erilaisia tietoja, mutta ainakin 750 henkilöä ja viitisensataa suurta tavaralaatikkoa sisältäen tekniikkaa, tiedusteluvälineitä, koodeja ja dokumentointia rahdattiin eräänä myrskyisänä syysyönä lähinnä Närpiöstä Härnösandiin ja Gävleen. Ihmiset, jotka päästettiin laivoihin tunsivat koodin Stella Polaris. Myös kuorma-autoja, jotka ajettiin pohjoiseen Haaparannalle olivat osa operaatiosta.

Myöhemmin Stella Polaris -operaatiosta tuli Ruotsissa Stella Polaris -jupakka. Kaikki jupakan kiemurat eivät ole vieläkään selvillä, mutta kirjastani käy ilmi, että myös ylin poliittinen porras molemmissa maissa tunsi kyllä operaation/jupakan aikaisemmin, kuin on annettu ymmärtää. Stella Polarista pidettiin kauan yksittäisten sotavoimien edustajien välisenä herrasmiessopimuksena. On kuitenkin käynyt ilmi, että operaatiosta on tiedetty molemmissa maissa ministeritasolla jo hyvissä ajoin.

Tiedetään, että osa stellisteistä jäi Ruotsiin töihin Ruotsin radiotiedustelupalveluun FRA:an ja heidän perheensä saivat nopeasti Ruotsin kansalaisuuden. Tiedetään myös, että osa stellisteistä jatkoi Ranskan, USA:n ja Isonbritannian tiedustelupalvelujen palvelukseen. Mutta suurin osa palasi Suomeen Haaparannan kautta sen jälkeen, kun selvisi, ettei tiedustelua voitu jatkaa suunnitelmien mukaan Ruotsin maaperältä. Silti Stella Polaris on myös tunnettu arkiston monista polttamisista aina vuodesta 1946 1960-luvulle.

Materiaali, joka poltettiin kolmesti

Kun lukee Stella Polariksesta ei tule hullua hurskaammaksi materiaalin kohtalosta. Ensimmäisten tietojen mukaan kaikki koodit ja koko arkisto poltettiin 1946 Ruotsissa sen jälkeen, kun suomalaiset ensin mikrofilmasivat kaiken yhteensä yli 900 metrille mikrofilmiä, joka kehitettiin Suomessa. Mutta samassa yhteydessä Neuvostoliiton hallitus asetti vaatimuksia suomalaisten stellistien palauttamiseksi Suomeen sotarikollisina. Kysymys käsiteltiin korkealla tasolla ja vastauksena annettiin tieto, että arkisto on poltettu. Erään vuonna 2008 julkaistun lähteen mukaan Molotov itse vaati suomalaisia FRA:sta.

Joidenkin toisenkäden tietojen mukaan Neuvostoliitto yritti myös vaihtaa Raoul Wallenbergiä suomalaisiin stellisteihin FRA:ssa. Seuraavat arkistopoltot on dokumentoitu 60 -luvulla kun presidentti Kekkonen vaati Ruotsia palauttamaan materiaalin. Samalla kun Kekkonen mylvi Ruotsia vastaan hän itse asiassa tunsi asioiden laidan oikein hyvin häntä lähellä toimineiden lähteiden mukaan, ja näki operaation välttämättömyytenä. Todistetusti Kekkonen oli asioista paremmin perillä kuin antoi ymmärtää, koska hän salassa lähetti m.m. Einar Hänniselle kunniamitalin Brommaan niinkin myöhään kujin 1957 - tavallisessa postikuljetuksessa!

90-luvulla liikkeessä on ollut huhuja Stella Polaris -arkiston osista niin Tukholman Sota-arkistossa, Ruotsin Valtionarkistossa kuin FRA:ssakin, sekä eri puolilla Suomea. Mutta tällä hetkellä varmin paikka nähdä Stella -materiaalia ei ole Suomessa eikä Ruotsissa vaan verkossa. Samaan aikaan USA:ssa NSA alkoi julkistaa VENONA vakoilusysteemin salaisia dokumentteja netissä ja mukaan putkahti yllättäen Stella Polaris -sähkeitä. Ne oli myyty jo 1944 ja 1945 Tukholmassa, joka oli tuonajan maailmanlaajuinen vakoilukeskus. Japanilaiset, ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset välittivät ostettua materiaalia Tukholmasta. Materiaali sisälsi muunmuassa vakoiluraportteja sekä tietoja koodauksta ynnä muuta.


Amerikkalainen linkki

”Sanoin Mannerheimille, että nyt tämä on kohta loppu, mehän luemme amerikkalaisia salakirjoituksia koko ajan. Eikös olisi järkevää, että varoitamme heitä siitä, että luemme heidän sähkeitään ja Marsalkka sanoi, että on oikein varoittaa heitä. Silloin lähdin Tukholmaan ja näytin amerikkalaisille joitakin heidän sähkeistään avattuina, eivätkä he olleet uskoa silmiään.
Mies, jonka amerikkalaiset olivat asemoineet amerikkalaisten vastavakoilupäälliköksi neuvostoliittolaisia vastaan oli suomalainen Wilhelm Tikander - tai Taikander kuten sanottiin. Meillä oli hyvät yhteydet hänen kanssaan ja autoimme häntä työssään neuvostoliittolaisia vastaan. Vakoilu on kallista, mutta suurvallat kuten USA voi tehdä rahasta tavallaan panoksia. Amerikkalaiset ampuivat rahalla!” kertoi Stella Polariksen toinen arkkitehti Reino Hallamaa Ruotsin radion haastattelussa 1970 -luvulla.

Päivittäin myös amerikkalisten liittolaisten suurlähetystöt raportoivat amerikkalaisten lähetystöille, missä raportit koottiin Euroopan tilannekatsauksiksi ja lähetettiin Washingtoniin. Suomalaiset seurasivat tämän lisäksi myös amerkikkalaisten suojattua kommunikaatiota muunmuassa Tukholmasta, Lissabonista, Kairosta ja Ankarasta ja pysyivät näin hyvin informoituina. Amerikkalaisille tieto suomalaisten lukemista salaviesteistä tuli ikävänä yllätyksenä. Mutta suomalaiset yltivät good will -sopimukseen, josta olisi hyötyä erillisrauhaa neuvoteltaessa. Lisäksi Suomen kannalta oli tärkeää paljastaa tiedustelu amerikkalaisille siitäkin syystä, että jos saksalaiset, jotka myös lukivat amerikkalaisten viestejä, saisivat sitä kautta tiedon Suomen tavoitteista erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa, se voisi tuhota koko yrityksen.

Rooseveltin pöydältä Stella Polaris-materiaalia on viety Stalinille Moskovaan. Se tiedetään, koska sieltä on löydetty lukuisia kopioita Stella Polaris-viesteistä. Lisäksi Roosevelt oli kuten Suomen presidentti Rytikin Neuvostoliiton 3000 informatöörin listalla toisen maailman sodan aikana. Näiden merkitystä ei ole vielä analysoitu kunnolla, ehkä aika ei ole ollut siihen kypsä.

Stella Polaris -jupakka

Stella Polaris oli siis suomalaisten ja ruotsalaisten radiotiedustelumiesten toimeenpanema evakuointihanke toisen maailmansodan taitteessa, kun tilanne oli hyvin epävarma päivästä toiseen. Heidän kertomustensa kautta voimme ymmärää sodan logiikkaa vähän paremmin ja vakoilua vähän enemmän, mutta myös miten Suomen ja Ruotsin historia on nivoutunut yhteen tiukemmin, kuin olemme halunneet myöntää. Mutta Stella Polaris muuntui myös Stella Polaris -jupakaksi sotien jälkeen, koska eri henkilöt eri syistä yrittivät ottaa selvää siitä, mitä on tapahtunut kun taas toiset yrittivät parhaansa mukaan salata kaiken. Suomessa jupakka nousi parlamenttiin ja Suomen (punainen) valtionpoliisi Valpo etsi kuumeisesti stellistejä oikeuteen haastettaviksi maanpettureiksi syytettyinä.

Se loppui kuitenkin 50 -luvun alussa kun oikeuskansleri ja sen jälkeen parlamentti vahvistivat, ettei sotarikoksia voitu todistaa eikä stellistejä asettaa syytteeseen operaation takia.
Ruotsissa painittiin Neuvostoliiton vaatimusten kanssa koskien balttien palauttamista että stellistien antamista Suomeen sotarikollisina. Tilanne kärjistyi 1946 kun kenraali Ehrensvärd sai jättää hallitukselle hyvinlaaditun mutta mitäänsanomattoman selityksen, josta vallanpitäjät loistivat poissaolollaan. Ministeri Östen Undénin rooli ruotsin balttipalautuksissa ja hänen selkeästi Stalinia ja Neuvostoliittoa ihaileva kantansa olisi jo aika joutua modernin historian tutkimuksen kouriin mikäli haluaa ymmärtää niitä traagisia ja vaikeita asioista, joita Ruotississa tapahtui toisen maailmansodan jälkeen.

Harvasanainen Per Albin Hansson, joka itse asiassa ”hoiti homman” Marsalkka Mannerheimin kanssa niin, että sotatoimilta Ruotsin maaperällä sodassa vältyttiin on saanut kantaa suuren historiallisen vastuun saksalaisten yhteistyökumppanina. Mutta jos vaihdetaan perspektiiiviä ja keskitytään kahteen pieneen valtioon, jotka yrittävät tasapainoilla kolmen - ei kahden vaan kolmen - suurvaltion välillä; Isobritannia, Neuvostoliitto ja Saksa (ja sitten vielä neljäs: USA), jotka kaikki olivat kiinnostuneita haukkamaan ja nielemään Pohjolan purematta, silloin historia näyttääkin erilaiselta. Stella Polaris voidaan myös nähdä eräänlaisena linssinä, joka auttaa katsomaan ja näkemään Suomen ja Ruotsin välinen historia uudesta näkökulmasta: yhteistyö ei katkennutkaan 200 vuotta sitten kun Ruotsin menetti Suomen Venäjälle 1809.

Mutta ennen kaikkea Stella Polaris on joidenkin suomalaisten elämänkohtalo, josta on joutunut vaikenemaan jo yli 60 vuotta, kuten kävi Aili Hänniselle. Hänen poikansa Pertti ryhtyi vasta neljä vuotta sitten tutkimaan isänsä salaisuuksia. Hän löysi tarinan, vanhempiensa elämänkohtalon, mutta myös tiedon siitä, että on itse ollut kuusiviikkoisena vauvana mukana yöllisellä pakomatkalla Pohjanlahden yli.

Johanna Parikka Altenstedt
090115